Masennus

MASENNUS

Masennuksen altistavina psykologisena syynä on varhaislapsuudessa koettu puutteellinen rakkaus vanhemman tai vanhempien taholta. Syynä voi olla vanhempien menetys tai rakkauden ”huono laatu”. Hoitajan omat tunne-elämän ongelmat voivat estää lämpimän ja rakastavan tunnesuhteen lapsen kanssa, päihteiden käyttö voi tehdä välinpitämättömäksi lapsen suhteen tai joskus suhtautuminen omaan lapseen voi olla avoimenkin katkeroitunutta ja vihamielistä.

Tunteena masennus muistuttaa surua, ja tämän takia onkin oletettu, että erilaiset ihmissuhteiden menetykset olisivat masennuksen taustalla. Menetyksen ei tarvitse olla aina konkreettinen, vaan kyse voi olla siitä, että lapsi kokee tulleensa hylätyksi ja laiminlyödyksi.

Masennus kietoutuu agressioon

Suru poikkeaa masennuksesta siinä, että surutyö on tavallaan sekoitus suremista ja rakkautta menetettyyn ihmiseen. Masennuksen tekee vaikeaksi se, että tunteeseen kietoutuu voimakkaasti vihan ja katkeruuden tuntemuksia. Nuorilla ihmisillä ärtyneisyys on masennuksen yleisin diagnosoinnissa käytetty oire.

Masennus ja siihen liittyvä kiukku ovat negatiivisia tunteita, ja tavallisesti lapsi kokee näitä tunteita silloin, kun hänen toimintansa ei onnistu, kun hän pettyy ja eikä saa mitä haluaa. Tällöin hän kokee, että maailma on paha, huono, mätä, ja hän on täynnä kiukkua (kiukku on luonnollinen tunne, koska useimmiten pettymysten syynä ovat toiset ihmiset). Tällaisessa tilanteessa tavallisesti lapsi hakeutuu äidin tai isän luokse, jolloin vanhemman lohdutus osoittaa lapselle, että hän on rakastettu ja arvokas ja viha sulaa vanhemman sylissä. Rakastavat vanhemmat reagoivat myötätuntoisesti lapsensa voimakkaisiinkin kiukunpurkauksiin myös silloin, kun kiukku kohdistuu hoitajaan itseensä.

Mutta entä jos ei ole ketään kenen puoleen lapsi voi kääntyä. Jos lapsi on pettynyt juuri omaan vanhempaansa, joka on tunteiltaan muissa maailmoissa tai päihteiden vaikutuksen alaisena eikä reagoi lapseen. Tai vanhempaa ei ole paikalla ollenkaan. Kun maailma tuntuu pahalta ja kurjalta ei lohduttajaa tulekaan, ja lapsi jää yksin kurjuuden tunteen, oman vihansa ja avuttomuutensa kanssa umpikujaan, jossa voi vain lamaantua paikalleen tuntien itsensä hylätyksi.

Tällaisessa tilanteessa voi olla alkujuuri masentuneen ihmisen voimakkaille syyllisyydentunteille ja itsesyytöksille. Kun lapsi jää lamaantuneena yksin vellovien tunteidensa kanssa, hän ei koe maailmaa pahana ja mätänä vaan myös itsensä tällaisena. Kun hän ei voi eikä uskalla kohdistaa vihaansa ulkopuolisiin, hän kohdistaa sen itseensä.

Eron pelko

Ero- ja hylkäämiskokemuksilla on keskeinen asema, koska erokokemukset voivat ehkäistä vihan ilmaukset läheisiä ihmisiä kohtaan. Osalla ihmisistä on hyvin suuria vaikeuksia ilmaista suuttumustaan läheisille ihmisille, koska he pelkäävät tämän johtavan eroon. Tietenkin esimerkiksi avioeroon liittyy se, että turhautuminen ja ärtymys ennen pitkää johtavat teiden erkanemiseen, mutta masennukseen taipuvaisella on kyse epärealistisesta pelosta. Pelosta, että oman vihan ilmaiseminen johtaa väistämättä eroon ja hylkäämiseen. Myös muilla kuin masennukseen taipuvilla ihmisillä voi olla samanlainen pelko siitä, että vihan ilmaisu johtaa eroon. Juuri läheiset ihmiset ovat niitä, joihin kohdistamme voimakkaimmat tunteemme ja odotuksemme, ja samalla aiheuttavat meille suurimmat pettymyksemme. Voimakkaatkin kiukun ilmaukset läheisille ovat luonnollinen ja väistämätön osa läheiselle ja syvälliselle suhteelle.

Tällaisen eron pelon voisi ajatella syntyvän tilanteessa, jossa pienen lapsen hoitaja ei salli lapsen vihan ilmaisuja, vaan reagoi niihin torjuvasti. Todennäköisemmin kuitenkin on kyse siitä, että tällainen lapsen vihan tunteen ja yhdistyminen hylkäämisen pelkoon on syntynyt tilanteessa, jossa lapsi on jo jäänyt yksin ja tuntee kiukkua juuri yksin jäämisestä.

Joka tapauksessa lapsi on tilanteessa, jossa hän on vanhempansa armoilla, heikkona ja avuttomana olentona, jonka ainoa mahdollisuus on nöyrtyä, pelata vanhempien ehdoilla ja riipiä rakkautta niistä tilanteista, joissa se on mahdollista.

Kun lapsi on tilanteessa, jossa se ei voi kohdistaa kiukkuaan vanhempaansa, kiukku kohdistuu itseensä ja lapsi alkaa etsiä syyllisiä, ei vanhemmastaan, vaan itsestään. Tämä voi olla selityksenä niille voimakkaille itsesyytöksille, syyllisyydentunteille ja itsensä huonoksi ja arvottomaksi kokemisen tunteille, jotka ovat tyypillisiä masennukselle.

Vaikka lapsi kokee vanhempansa epäluotettaviksi ja pettymyksiä aiheuttavaksi, hän ei uskalla ilmaista kielteisiä tunteitaan vanhemmille, vaan voi kehittää eräänlaisen ”valeminän”, joista pettymysten odotukset ja niihin liittyvä viha on siivottu näkymättömiin. Tällainen ”valeminä” on se puoli, jonka näemme ulospäin aikuisestakin masennukseen taipuvaisesta ihmisestä. Pettymysten kohdatessa ”valeminä” sortuu, ja kiukun, epätoivon ja itsesyytösten voimakkaat tunteet murtautuvat mieleen, mutta masentunut kantaa nämä tunteet yksin pystymättä ilmaisemaan niitä toisille. Samalla tavoin, kuin hän on lapsena peittänyt kielteiset tunteensa vanhemmiltaan, voi hän aikuisena eristäytyä tai koteloitua omaan tuskaansa kykenemättä saamaan helpottavaa tunnekontaktia lähellä olevaan ihmiseen.

Voimakas eron pelko liittyy myös riippuvuusongelmiin. Masennus laukeaa usein avioeron, töistä eron, eläkkeelle lähdön, ym. seurauksena. Toisaalta masennukseen taipuvainen hakee ihmissuhteissaan pysyvyyttä ja jatkuvuutta ollen itse luotettava ja lojaali kumppani.

Riippuvuudet vaarana

Erilaiset ja –asteiset riippuvuudet ovat tavallisia masentuneilla. Lääkkeillä, alkoholilla ja huumeilla yritetään harjoittaa itsehoitoa. Tuskaisissa, vihamielisissä ja ahdistuneissa tiloissa niistä etsitään rauhoittajaa. Synkkään ja mustaan mielialaan haetaan piristeitä. Tyhjyyden tunteisiin ja psyykkiseen kuolleisuuteen haetaan kokemusta elävyydestä. Itsensä arvottomaksi ja mitättömäsi tunteva hakee itsetunnolleen nostetta.

Masennuksen ytimessä on tunne itseä kohdanneesta traumaattisesta kokemuksesta tai menetyksestä. Sille on vaikea tehdä mitään, koska kokemus on tavallisesti tiedostomattomassa tai sellaisessa psyykkisessä muodossa, ettei sitä voi tietoisesti käsitellä tavalla, joka helpottaisi siihen liittyvää psyykkistä kipua. Sietämättömälle olotilalle on pakko yrittää tehdä jotain. Kaikkeen, mikä tuo edes jonkinlaisen helpotuksen, turvaudutaan. Keinoon, joka auttaa, syntyy helposti riippuvuus, etenkin jos muita keinoja on niukalti näköpiirissä. Addiktioita voi kehittyä muihinkin kuin alkoholiin, lääkkeisiin, huumeisiin tai muihin mielialaan kemiallisesti vaikuttaviin aineisiin. Sellaisiin hyviinkin asioihin kuin työ, seksi, laihduttaminen, urheilu, internet tai erilaiset harrastukset voi syntyä riippuvuus. Raja terveen toiminnan ja addiktion välillä on vaikeasti vedettävissä. Kun toiminta muuttuu pakonomaiseksi ja lähes kaikkea muuta elämää hallitsevaksi, ollaan siirtymässä addiktion puolelle.

Olen ollut havaitsevinani, että edellä mainitut addiktiot voivat toimia suojana depressiivistä kehitystä vastaan. Niiden avulla taistellaan masennusta vastaan. Jos tällainen henkilö on syystä tai toisesta estynyt harjoittamasta toimintaansa, hän voi ahdistua, tulla levottomaksi tai ärtyä. Hän voi ruveta valittelemaan alavireisyyttään ja jopa tyhjyyden tuntoja. Silloin jää kysymään, onko pakonomainen toiminta peittänyt alleen taipumuksen masentuneisuuteen.

Tässä yhteydessä mieleeni tulee myös eräs taannoin kuulemani radiohaastattelu. Haastateltavana oli aktiiviuransa jääkiekkoilijana lopettanut Juhani Tamminen. Kirjassaan Pelin jälkeen hän kertoo niistä ongelmista, joita kilpaurheilijat kohtaavat lopetettuaan aktiiviuransa.

Toiset selviävät tästä suuresta elämänmuutoksesta, toiset eivät. Yhteistä kaikille Tammisen haastattelemille urheilijoille näyttää olevan se, että kilpauran lopettamisesta, joka psykologisesti on suuri menetys, seuraa eriasteisia tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden tuntoja. Ne voivat pitkittyessään johtaa depressiiviseen kehitykseen tai sitten uhkaavaa masennusta ryhdytään torjumaan addiktioin. Ratkaisevaa selviytymisessä näyttää olevan se, löytääkö urheilija jotakin mielekästä ja elämälle sisältöä antavaa toimintaa urheilun tilalle. O letan, että depressiolle alttiimpia ovat myös ne urheilijat, joilla on varhaisessa kehityshistoriassaan sellaisia ensisijaisia puutteita, pettymyksiä tai menetyksiä, jotka altistavat heidät masennukselle, kun aktiiviuran lopettaminen vie elämältä sen siihen asti tärkeimmän sisällön.

Mikäli tunnet kärsiväsi masennuksesta, asian kanssa ei kannata jäädä yksin!

Lähteet:

Mathpsych-masennuksen syyt, päälähde: Nancy McWilliams; Psykoanalytisk diagnostik: att förstå personlighetsstruktur(Stockholm): Wahlström & Widstrand, 2000; Jorma Myllärniemi, Masennus, psyykkeen kipu 2009, (s.118-120)